Uutisia

11.10.2018 Viime päivityksestä on ehtinyt kulua jo pari viikkoa. Se on paljon pentujen elämässä. Ne kasvavat ja kehittyvät niin nopeasti. Meillä on kuitenkin ollut surua kun jouduimme hyvästelemään Rakkaan Donna tyttömme hieman alle sen 8 vuotis syntymäpäivää Donnan sokeuduttua kokonaan. Donna ei valitettavasti sopeutunut sokean koiran elämään ja oli koko ajan täysin hukassa. Siksi teimme raskaan päätöksen päästää Donna pois...

Kahden viikon aikana pennut ovat tosiaan kasvaneet valtavasti ja niille on nyt lisätty tuoreet kuvat sekä 4½ viikon ikäisenä sekä 5½ viikon ikäisenä. Pennuista on kuvattu myös tuode video joka myös löytyy pentusivulta.

Terveystutkimuksia olemme tällä kertaan saaneet Zadun Mothers Real Monster "Moskalta". A7A lonakt, 0/0 Kyynärpäät ja terveet silmät.

29.09.2018 Pennuista lisätty tällä viikolla kuvatut tuoreet kuvat ja video. Löytyvät pentusivulta.

Zadun Dark Knight "Urho" osallistui tässä kuussa alaskanmalamuutti yhdistyksen järjestämään jalostustarkastukseen. Jalostustarkastus oli ensimmäinen virallinen toteutunut tarkastus malamuuteilla. Urho sai arvosanan EH. Todella hienoa että saatiin yksi Zadulainenkin mukaan.

23.09.2018 Hyvinkää ryhmänäyttely
(30 malamuuttia)
tuomari Marianne Baden, Tanska

Zadun Toffee Chupa Chups "Hiro" AVO ERI/2

20.09.2018 Pentulaatikkoon kuuluu hyvää. Silmät on auenneet ja hammasrivi tuntuu jo suussa. Kilttejä ja hyvin pulleita pentuja. Ruoka maistuu ja nyt kun on vain neljä pentua niin sitä myös riittää reilusti. Pääosin ollaankin ruokalevolla. Mutta toki heti kun silmät aukenivat alkaa tulla välistä myös vipinää ja ulvoa ja muristakkin osataan.
Pentusivun kuva-albumilinkin kanssa oli huomaamattani ollut hieman ongelmia mutta se on nyt korjattu kun lisäsin kuvat suoraan tänne sivuille. Tässä suora linkki kuviin. Olen myös lisännyt tuoreen videon 2½ viikoisista pennuista. Suoralinkki siihen löytyy tästä. Pari tyttöä etsii edelleen kotia. Toinen sijoitetaan!

Terveystuloksia Islalle. Uusinta silmätarkastuksessa edelleen täysin terve. Zadun Miakoda Power Of The Moon "Nelli" lonkat C/C, kyynärpäät 0/0.

Lisätty uudempia kuvia Pääsiäis-pennuille.

07.09.2018 Kissin pennut syntyivät sunnuntaina. 1 uros ja 3 narttua. 1 narttupentu etsii vielä kotia. Kuvia pennuista löytyy pentusivun linkin kautta.

Terveystutkimustulokset olemme tällä kertaa saaneet Zadun Colorado Ranger "Faustille". Lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0.

01.09.2018 Kihniö ryhmänäyttely
(11 malamuuttia)
tuomari Reino Korpela

Diz AVO ERI/1 SA PU2 SERT
Mindy NUO ERI/1 SA PN2 SERT
Lara JUN EH/1

31.08.2018 Jännittävää! Vielä pentuja pitää odottaa mutta pian! On ollut kyllä ihana seurata kuinka Kissin ja tyttärensä Jaden välit ovat pysyneet koko ajan niin lämpiminä. Kylki kyljessä nukuttaisiin edelleen. Taitaa Jaden sydän särkyä kun äiskä siirtyy uusien sisarten kanssa pentulaatikkoon. Siitä huolimatta ainakin viimeksi välit pysyivät koko ajan lämpiminä ja ulkoilivat välillä yhdessä. Pentujen jälkeen yhteiselo tarhahakavereina sujui entiseen malliin. Kertoo kyllä paljon Kissin luonteesta. Lisätty video Kissistä ja Jadesta. Pentuvarauksia pentueeseen otetaan edelleen vastaan!

Lisätty myös kesäkuussa kuvattu video Judysta ja kissastamme Pörristä.

26.08.2018 Riihimäki Nord-näyttely
(12 malamuuttia)
tuomari Markku Kipinä

Diz AVO ERI/1
Zadun Dichali Speak A Lot "Nelli" JUN EH/1

14.08.2018 Kissin vatsa kasvaa kovaa kyytiä. Taitaa olla tulossa aikamoinen sakki. Reilu kaksi viikkoa pitää vielä odottaa malttamattomana. Otamme pentuvarauksia vastaan.

Zadun Dark Kight "Urho on käynyt terveystarkastuksessa saaden upeasti A/A lonkat ja 0/0 kyynärpäät tulokset. Myöskin selkä on tutkittu täysin terveeksi tuloksilla VA0 (normaali), lukumäärä: 0 LTV0 (normaali).

11.08.2018 Raisio kaikkienrotujen näyttely
(13 malamuuttia)
tuomari Nikic Miodrag, Serbia

Judy JUN ERI/2
Diz AVO ERI/1 SA PU3 Vara-Sert
Zadun Quantum Of Solace "Pola" VET ERI VSP-veteraani
Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/2

04.08.2018 Kuopio Nord-näyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Marie Petersen, Tanska

28.07.2018 Pori KV-näyttely
(15 malamuuttia)
Tuomari Maija Lehtonen

Lara JUN ERI/1
Diz AVO EH/1

26.07.2018 Hirrrrveästi päivitelty uusia näyttelytuloksia. Mukavaa kun taas on saatu uusia innokkaita mukaan ja vielä hienoin tuloksin. Siitä on hyvä jatkaa. Terveystuloksia on saatu Zadun Mothers Little Helper "Gokulle" B/B lonkat 0/0 kyynärpäät sekä Zadun Dark Dancer "Muskalle" B/B lonkat 0/0 kyynärpäät. Muskalla lisäksi terveet silmät ja selkä tuloksin VA0 (normaali), lukumäärä: 0 LTV0 (normaali). Hienoja tuloksia molemmilla.

Helteisen kesän aikana laumamme on kokenut hieman muutoksia. Ensin meille muutti Ukrainan poika Diz. Diz on kasvanut pennusta asti Suomessa. Koirasta riippumattomista syistä se muutti sitten meille. Olemme saaneet laumaamme toisenkin jäsenen kun Rommi poika muutti myös meille. Laumastamme pois on taas muuttanut Jassu joka muutti Ouluun saamaan kaipaamaansa huomiota. Onhan hän sentään prinsessa. :)

Kiss on astutettu Dizillä kesäkuussa. Hieman on vielä aikaista sanoa mutta näyttäisi kovasti siltä että Kissin vatsa on kasvanut ja meille olisi tulossa pentuja. Lisätietoja pentusivulla.

Uusia kuvia lisätty kaikille näyttelyissä käyneille omille koirillemme.

14.07.2018 Harjumaa, Viro kaikkienrotujen näyttely
(6 malamuuttia)
tuomari Sarah Burns, Irlanti

Jassu AVO ERI/1
Diz AVO ERI/1

14.07.2018 Mäntsälä kaikkienrotujen näyttely
(12 malamuuttia)
tuomari Liz-Beth C. Liljeqvist, Ruotsi

Zadun Dark Diva "June" JUN ERI/2

Mindy

08.07.2018 Rusko ryhmänäyttely
(7 malamuuttia)
tuomari Perttu Ståhlberg

Mindy JUN ERI/ SA PN1 SERT ROP
Judy JUN ERI/1
Isla AVO EH/3
Zadun Bandit Queen "Halti"
AVO ERI/1 SA PN2 Vara-Sert
Kasv1

Kasvattajaluokan arvostelu:

Neljä yhdistelmää. Oikeat mittasuhteet. Selvät sukupuolileimat. Eroja koossa ja vahvuudessa. Rungon mittasuhteisiin tulee kiinnittää huomiota. Tänään kaikki kesäkarvassa, mutta laatu ok. Hyväasentoiset hännät. Terve anatomia ja liikunta.

07.07.2018 Juva kaikkienrotujen näyttely
(7 malamuuttia)
tuomari Juta Haranen

Zadun Ahyoka She Brought Happiness "Luna" JUN ERI/1

Diz


07.07.2018 Kokemäki ryhmänäyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Tuula Savolainen

Diz AVO ERI/1 SA PU1 SERT ROP
Lara JUN ERI/2 SA PN3 Vara-Sert

07.07.2018 Oulu KV-näyttely
(19 malamuuttia)

Klaus Strack, Saksa

Zadun Pretty Woman "Armi" JUN EH/4

01.07.2018 Raasepori kaikkienrotujen näyttely
(4 malamuuttia)
tuomari Veli-Pekka Kumpumäki

Mindy JUN EH

30.08.2018 Tuusniemi ryhmänäyttely
(12 malamuuttia)
tuomari Jo Schepers, Alankomaat

17.08.2018 Karvia ryhmänäyttely
(5 malamuuttia)
tuomari Irina Poletaeva

Zadun Dirty Dancing " Donna JUN ERI/1

17.06.2018 Harju, Viro kaikkienrotujen näyttely
(7 malamuuttia)
tuomari Dusan Paunovic, Serbia

Jassu AVO ERI/1
Judy JUN ERI/1

Armi. Kuva: Hanna Pohto


16.06.2018 Rovaniemi Nord-näyttely
(15 malamuuttia)
tuomari Jukka Kuusisto

Zadun Pretty Woman "Armi"
JUN ERI/2

Tyson


16.06.2018 Salo kaikkienrotujen näyttely
(7 malamuuttia)
tuomari Rodi Hubenthal, Norja

Zadun Mocca Chupa Chups "Tyson"
AVO ERI/1 SA PU2 SERT

16.06.2018 Harju, Viro kaikkienrotujen näyttely
(7 mlamuuttia)
tuomari Denis Dudko, Valkovenäjä

Jassu AVO ERI/1 SA PN2
Judy JUN H

Judy


09.06.2018 Forssa kaikkienrotujen näyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Pirjo Aaltonen

Judy PEK1 KP ROP-pentu

27.05.2018 Meillä on nyt paljon näyttelyuutisia koska kasvatteja on nyt käynyt kehässä nyt enemmänkin. Se lämmittää kyllä mukavasti kasvattajan mieltä varsinkin kun menestystäkin on tullut. Onnea vain omistajille! Itse olemmekin pitäneet nyt hieman taukoa mutta kohta aloittelemmekin taas ja näyttelykalenteri onkin aika täyteen buukattu. Toivottavasti kasvatinomistajat innostuvat myös kiertelemään kesän näyttelyissä.
Kaikille Pääsiäis-pennuille on löytynyt oma koti ja melkein kaikki ovatkin jo lähteneetkin maailmalle.
Mindy kävi virallisissa terveystutkimuksissa saaden tulokset A/B lonkat, 0/0 kyynärpäät ja terveet silmät.
Sijoituskoiramme Lara on käynyt petotestissä ja kohdannut siellä konekarhun. Siitä video nähtävissä täällä. Larasta on lisätty myös sen omille sivuille muutama uusi kuva.

27.05.2018 Joensuu kaikkienrotujen näyttely
(6 malamuuttia)
tuomari Elena Agafonova, Italia

Zadun Ahyoka She Brought Happiness "Luna"
JUN ERI/1 SA PN3

Lunan eka serti


26.05.2018 Joensuu KV-näyttely
(8 malamuuttia)
tuomari José Homem De Mello, Portugali

Zadun Ahyoka She Brought Happiness "Luna"
JUN ERI/1 SA PN1 SERT VSP


26.05.2018 Rauma kaikkienrotujen näyttely
(10 malamuuttia)
tuomari Marianne Holm

Zadun Bandit Queen " Halti" AVO ERI/1

20.05.2018 Taivalkoski ryhmänäyttely
(10 malamuuttia)
tuomari Katja Korhonen

Zadun Dark Dancer "Muska" JUN EH/2

19.05.2018 Helsinki KV-näyttely
(11 malamuuttia)
tuomari Matti Tuominen

Zadun Dichali Speak A Lot "Nelli" JUN H

19.05.2018 Oulainen ryhmänäyttely
(9 malamuuttia)
tuomari Paavo Mattila

Zadun Dark Dancer "Muska" JUN ERI/1 SA PN2 Vara-sert

Muska liitä ROP:ksi. Kuva Marika Kunnari


12.05.2018 Oulu Nord-näyttely
(9 malamuuttia)
tuomari Irina Poletaeva

Zadun Dark Dancer "Muska"
JUN ERI/1 SA PN1 SERT Nord-sert ROP

12.05.2018 Pennut ovat tulleet luovutusikään. Yksi mustavalkoinen narttupentu etsii vielä omaa kotia.

Pentueelle on tehty oma pentuesivu.

Aika paljon päivitetty kuvia varsinkin nuoremmille kasvateille jotka kasvavat kohisten. Pariin vanhempiaakin tehty vaihdoksia. Judylle oli myös unohtunut vaihtaa tuoreempi kuva joten sekin on nyt tehty.

Muskan eka serti


05.05.2018 Posio ryhmänäyttely
(13 malamuuttia)
tuomari Esa Ruotsalainen

Zadun Dark Dancer "Muska"
JUN ERI/1 SA PN1 SERT VSP

26.04.2018 Pennut kasvavat kohisten ja ovat jo aika riiviöitä. Muru on hoitanut pentuja huolella ja uskomattamalla kärsivällisyydellä. Pennut on nyt madotettu kaksi kertaa ja pian onkin jo aika siruttaa ja eläinlääkärin tarkistaa ne. Niin nopeasti se aika käy. Luovutusikäisiä pennut ovat kahden viikon kuluttua. Yksi mustavalkoinen tyttöpentu etsii vielä kotia.

Pentusivulla on linkki kuviin jossa on runsaasti kuvia pennuista. Siellä on myös linkit kolmeen videoon.

04.04.2018 Murun pennut ovat syntyneet 23.03! Synnytys meni hyvin ja tuloksena on 2 urosta ja 2 narttua. Molemmista sukupuolista löytyy mustavalkoinen ja harmaavalkoinen pentu. Näistä yksi narttupentu etsii vielä omaa kotia. Lisätietoja pentusivulla.

Nekun ja Mindyn kanssa käytiin samaisena viikonloppuna pyörähtämässä Tallinnassa. Tällä kertaa Mindy sai palata kotiin "tyhjin käsin" saaden molempina päivinä EH tuloksen. Mutta Nekku tuli heti ekana päivänä Viron muotovalioksi. Toisena päivänä Nekku ei kehässä ollutkaan koska varhaistimme lähtöä yhdellä laivalla. Nekun sivulle on laitettu tuoreita kuvia tytöstä.

Terveystuloksia: Zadun Black Dream "Halla" B/A lonkat. 0/0 kyynärpäät ja terveet silmät.

30.03.2018 Imatra kaikkienrotujen näyttely
(26 malamuuttia)
tuomari György Tesics, Unkari

25.03.2018 Tallinna kaikkienrotujen näyttely
(7 malamuuttia)
tuomari Nicola Smolic, Kroatia

Mindy JUN EH

Nekku Ee Mva

24.03.2018 Tallinna, Viro kaikkienrotujen näyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Dragana Vasiljevic, Serbia

Nekku VAL ERI/1 SA PN1 SERT VSP EE MVA
Mindy JUN EH

17.03.2018 Joensuu ryhmänäyttely
(12 malamuuttia)
tuomari Markku Kipinä

03.03.2018 Juuka ryhmänäyttely
(14 malamuuttia)
tuomari Katja Partanen

Zadun Ahyoka She Brought Happiness "Luna" JUN EH/2

28.02.2018 Iloiset asiat ensin. Muru on tiine!!! Pentuja odotamme viikolle 12.

Päivitykset ovat hieman laahanneet mutta nyt koitetaan taas tsempata. Päivittäminen on vain niin turkasen hidasta puuhaa ettei sille meinaa löytyä aikaa.

Näyttelyissä on käyty. Nekusta tuli muotovalio. Jes! Kasvatteja on startannut myös kilpaurilla mikä on todella hienoa ja saa kyllä kasvattajan ylpeäksi. Näitä tuloksia ehdottomasti lisää.

Kuvia on päivitelty ainakin Judylle sekä Laralle. Uusia kuvia on myös laitettu Intiaani-, Elokuva- ja Rock`N Roll-pentueelle sekä muutamia yksittäisiä vähän sinne sun tänne.

Ahkerasti kasvatin omistajat ovat käyneet taas terveystutkimuksissa. Kiitos siitä! Tällä kertaa eivät tulokset kuitenkaan olleet kyllä ihan sitä mitä toivon mutta toivottavasti epäonni nyt jää tähän.

Silmätuloksia: Terveitä ovat olleet Muru, Zadun Princess Cinderella "Ava", Zadun Mocca Chupa Chups "Tyson". Valitettavasti Zadun Winter Pearl "Aida" Kortikaalinen katarakta/ Linssin etuosan saumalinjan katarakta. Tämä on ensimmäinen kaihi minun kasvaillani.

Zadun Mango Chupa Chups "Roki" D/C, lonkat 2/2 kyynäpäät
Zadun Princess Cinderella "Ava" C/C lonkat, 0/0 kyynärpäät
Zadun Winter Pearl "Aida" C/C lonkat, 0/0 kyynärpäät

Kuva: Ilkka Karppanen. Manta vasemmalla edessä.

09-11.02.2018 Runaa Race

MD4 3 x 33 km. Reetta Majalaisen valjakossa Zadun Kiss Of Fate "Manta" REK1. Muut koirat valjakossa Neatut Nani Natibvik, Ataciara Ronja Ryövärintytär ja Utamuutin Baldo de la Luna.


03.02.2018 Parkano ryhmänäyttely

(5 malamuuttia)
tuomari Veli-Pekka Kumpumäki

Nekku AVO ERI/1 SA PN1 SERT ROP FI MVA
Casper AVO ERI/1

20.01.2018 Turku KV-näyttely
(22 malamuuttia)
tuomari Veli-Pekka Kumpumäki

Mindy JUN EH/1
Casper AVO EH/2
Isla AVO H
Zadun Bandit Queen "Halti" AVO H
Zadun Princess Cinderella "Ava" AVO H

10.12.2018 Helsinki Voittajanäyttely
(36 malamuuttia)
tuomari Pekka Teini

Zadun Dichali Speak A Lot " Nelli" JUN EH

08.12.2017 Pentusivua päivitetty sekä lisätty uudet kuvat Usvalle ja Mindylle.

Terveystuloksia: Jade lonkat A/A, Kyynärpäät, 0/0, silmät terveet.
Zadun Black Baron "Hugo" lonkat B/B, kyynärpäät 0/0, silmät terveet.
Zadun Black Pearl "Brandy" lonkat C/C, kyynärpäät 0/0, silmät terveet
Zadun Prince Charming "Bablo" B/C, kyynärpäät 0/0, silmät terveet

Mindy 1 v



25.11.2017 Tampere kaikkienrotujen näyttely
(21 malamuuttia)
tuomari Audrone Babianskiene, Liettua

Usva AVO ERI/2 SA
Mindy JUN ERI/3

15.11.2017 Myytävistä pennuista lisätty tuoreet kuvat. Ajankohtaisen varaustilanteen löydät Kissin pentueesta täältä ja Nekun pentueesta täältä.

Sijoituskoirani Aava etsii myös uutta kotia. Aavan myynti-ilmoitus löytyy täältä.

05.11.2017 Rock`N Roll-pentue on saanut oman sivun jossa tuoreet kuvat pennuista. Tyttöjä olisi vielä muutama vapaana. Myös Elokuva-pentueessa yksi tyttö vapaana.

27.10.2017 Aika kuluu niin nopeasti ettei huomaakkaan. Elokuva-pennut ovat suurimmaksi osaksi muuttaneet omiin koteihinsa. Pentueelle on tehty myös oma sivu jossa tuoreet kuvat pennuista. Yksi pentueen tyttö etsii vielä omaa kotiaan.

Kotiin pentueesta jäi Rane ja sijoitukseen meni Lara. Molemmille tehty omat sivut.

Rock`N Roll-pentueelle on myös lisätty tuoreita kuvia pentusivulle. Pentueessa on vielä useampi kotia etsivä pentu. Pennuista kaksi on pitkäkarvaista ja ne myydään edullisemmin. Kuvissa lukee varautilanne. Jos olet kiinnostunut pennuista niin ole ihmeessä yhteydessä.

11.10.2017 Molemmille pentueille lisätty uudet kuvat pennuista.

Video sivulle lisätty video Usvasta ja Mindystä.

04.10.2017 Molempien pentueiden pennuille lisätty uudet kuvat ja video lähipäiviltä.

Pennut voivat hyvin ja kasvavat kohisten. isommat pennut ovat opettelemassa jo ulkoilua ja pienemmätkin syövät kiinteää ruokaa ja muriset hirrrrmuisesti. Vielä olisi pentuja kotia vailla.

Kasvatti Zadun Mocca Chupa Chups "Tyson" (Nekun täysi veli) on käynyt terveystutkimuksissa saaden A/A lonkat, 0/0 kyynerpäät ja terveet silmät tulokset. Lisäksi selkä tutkittiin tuloksilla SP0, VA0, LTV1.

23.09.2017 Kaikki pennut kasvaa kohisten. Elokuva-pennut ovat jo isoja. Painin alkuja otetaan ja muristaan hirmuisesti. Pentulaatikko on myös käynyt ahtaaksi ja sieltä karataan ahkerasti. Kiinteää ruokaakin ollaan jo opeteltu syömään ja on ensimmäisen matolääkkeen aika. Pikku-Rokkarit tulee hurjaa vauhtia perässä. Pian voidaan olettaa silmien aukeavan.

Molemmille pentueille lisätty uudet kuvat. Elokuva-pentueelle yksilökuvat nimen kera sekä alkuviikosta kuvattu video.

Pikku rokkarit on syntyneet.

16.09.2017 Rock`N Roll-pennut on täällä! Pentuja syntyi huimat 12 kpl!!! 4 urosta ja 8 narttua. Pennuista laitettu kuvia ja video pentueen omalle sivulle. Molempia sukupuolia olisi vielä etsimässä omaa kotiaan.

Myös Elokuva-pentueessa tyttöjä vapaana. Pentueelle lisätty myös uudet kuvat kaikista pennuista omalle sivulle.

10.09.2017 Lisätty Elokuva-pennuista 10 päivän ikäiskuvat ja video jossa pennut ovat viikon vanhoja. Kuvat löytyvät pentusivulta.

03.09.2017 Elokuva-pennuille lisätty kuvia.

Elokuva-pentue syntynyt

31.08.2017 Kissin pennut syntyivät. Iso katras. 4 urosta ja 6 narttua. Synnytys sujui hyvin ja emo hoitaa huolella pentujaan. Painot 480-600 g välillä. Jykeviä pentuja. Narttupentuja olisi vielä kotia vailla.

26.08.2017 Pyhäjoki ryhmänäyttely
(19 malamuuttia)
tuomari Hannu Talvi

Zadun Dark Dancer "Muska" JUN H

23.08.2017 Se tärkein asia ensin. Nekku on tiine! Eli siis meidän molemmat suunnitellut pentueet toteutuu. Ei enää montaa päivää kun Kissin pennut syntyvät. Tuskin maltan odottaa...

Näyttelytauon jälkeen näyttelyt ovat taas lähteneet käyntiin. Turussa nähtiinkin taas runsaasti kasvatteja joka oli todella huippu juttu. Ensikertalaisiakin nähtiin kehässä mistä aina erityisesti ilahdun. Rohkeasti vaan te muutkin.

Mindy aloitteli pentukehässä ollen VSP-pentu. Seuraavalla viikolla virallisessa luokassa eri tuomarilla olikin sitten ihan erinlaiset tuomiot meille. Mutta näinhän se vaan välillä on nämä näkemyserot...

Mindylle ja Nekulle lisätty uudet kuvat.

Mindy Turun näyttelyn jälkeen jolloin oli VSP-pentu.


19.08.2017 Ruovesi ryhmänäyttely
(6 malamuuttia)
tuomari Harto Stockmari

Mindy JUN H

Nekkulle toinen serti Turusta.

12.08.2017 Turku kaikkienrotujen näyttely
(18 malamuuttia)
tuomari Harry Tast

Mindy PEK1 KP VSP-pentu
Nekku AVO ERI/1 SA PN2 SERT
Isla AVO EH/3
Zadun Dark Knight "Urho" PEK3
Zadun Toffee Chupa Chups "Hiro" AVO ERI
Zadun Winter Song "Diwa" AVO H
Zadun Bandit Queen "Halti" AVO H

06.08.2017 Valkeakoski kaikkienrotujen näyttely
(11 malamuuttia)
tuomari Andrzej Szutkiewicz, Puola

Usva AVO ERI/2

Muska

03.08.2017 Kissin tiineys on varmistunut ja sille onkin kasvanut oikein komea vauvamasu. Pentue syntyy kuun lopussa.

Muska kasvattimme on kesänaikana tykittänyt pentukehissä peräti kuudessa eri
näyttelyssä, saaden viisi kertaa kunniapalkinnon, ollen kerran VSP-pentu
ja neljä kertaa ROP-pentu. Kiitos omistajille. Nyt seuraavaksi Muskaa
kutsuvatkin junnukehät. :)

Terveystutkimuksia kasvateillemme on tullut Zadun Princess Belle "Neeka" A/A lonkat, 0/0 kyynerpäät ja Zadun Vanilja Chupa Chups "Bella" B/C lonkat, 2/2 kyynerpäät.

22.07.2017 Kemi KV-näyttely
(17 malamuuttia)
tuomari Perttu Ståhlberg

Zadun Dark Dancer "Muska" PEK1 KP ROP-pentu

16.07.2017 Oulu KV-näyttely
(17 malamuuttia)
tuomari Davor Javor Kroatia

Zadun Dark Dancer "Muska" PEK1 KP VSP-pentu

15.07.2017 Oulu KV-näyttely
(13 malamuuttia)
tuomari Janelle Robbins, Australia

Zadun Dark Dancer "Muska" PEK3

15.07.2017 Olemme päättäneet astuttaa myös Nekun syksyksi, joten meille on tulossa kaksi pentuetta aika päällekkäin. Nekku käytiin tällä viikolla astuttamassa ja sen laskettuaika on viikolla 27. Lisätietoja molemmista pentueista pentusivulla.

Lisätty uusia kuvia Aavalle sekä muutamalle kasvatille parissa uusimmassa pentueessa.

09.07.2017 Ylivieska KV-näyttely
(21 malamuuttia)
tuomari Monika Blaha, Itävalta

Zadun Dark Dancer "Muska" PEK1 KP ROP-pentu

26.06.2017 Kiss on käyty astuttamassa. Odotamme pentuja vk 34-35 vaihteeseen. Otamme vastaan pentuvarauksia.

Muska

25.06.2017 Rovanimi KV-näyttely
(18 malamuuttia)
tuomari Zsuzsanna Balogh, Unkari


Zadun Dark Dancer "Muska" PEK1 KP ROP-pentu

18.06.2017 Olemme saaneet viimeaikoina nauttia kasvattiemme menestyksestä näyttelyissä. Nekku nappasi ensimmäisen sertinsä Eurassa. Lucky taas viimeisen sertinsä Virossa jolloin siitä tuli sekä Viron että Suomen muotovalio. Muska kävi Haapajärvellä aloittelemassa näyttelyuraa ROP-pentu tuloksella . Pöytyän näyttelyssä kasvatit nappasivat tuplavoiton Diwan ollessa VSP ja Hiron ollessa ROP. Pöytyältä tuloksena oli myöskin ROP-kasvattaja. Näiden lisäksi olemme saaneet monia muita hyviä tuloksia. :)

Terveystulos rintamalla pari viimeisintä tulosta eivät ole valitettavasti yhtä mieltä innoittavia... Zadun Toffee Chupa Chups "Hiro" silmät terveet, lonkat C/C, kyynerpäät 0/0 sekä Zadun Princess Ariel "Hilla" D/C lonkat 0/0 kyynerpäät.

Toivomuksesta olemme perustaneet Facebookkiin kennelillemme oman ryhmän. Ryhmä on suljettu ryhmä johon otamme jäseniksi vain kasvattiemme omistajia. Jos siis olet kasvatin omistaja ja et ole vielä jäsen niin laita ihmeessä kutsua.

Tulevat pentusuunnitelmat on julkaistu pentusivulla.

Ottaisin mielelläni edelleen vastaan kasvateistani tuoreita kuvia. Varsin pennut/nuoret kehittyvät nopeasti ja pentuesivuja olisi mukava pitää ajantasalla ja itse päästä myös seuraamaan kasvattieni kehitystä. Laittakaa siis ihmeessä postia.

Lopuksi vielä Pöytyän näyttelystä saamamme kasvattajatyhmän arvostelu tuomari Leila Kärkäkseltä:

Kahdesta yhdistelmästä koostuva ryhmä. Rotutyypillisiä koiria. Kokonaiskuvaa häiritsee kahden koiran voimakas karvanlähtö. Kaikilla hyvät päät, rakenteet ja liikkeet. Paremmassa karvassa kokonaisuus olisi erittäin kaunista katseltavaa. KP, ROP-kasvattaja

Kasvateille tuplavoitto! VSP Diwa & ROP Hiro

17.06.2017 Pöytyä kaikkienrotujen näyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Leila Kärkäs

Zadun Toffee Chupa Chups "Hiro" AVO ERI/1 SA PU1 SERT ROP
Zadun Winter Song "Diwa" AVO ERI/1 SA PN1 SERT VSP
Nekku AVO ERI/2
Isla AVO EH/3
Casper AVO EH/2

Kennel Zadun ROP-kasvattaja

Muska ROP-pentu

17.06.2017 Haapajärvi ryhmänäyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Jukka kuusisto

Zadun Dark Dancer "Muska"
PEK1 KP ROP-pentu

Jassu Tallinnassa


11.06.2017 Harjumaa, Viro kaikkienrotujen näyttely
(2 malamuuttia)
tuomari Moe Persson, Ruotsi

Jassu AVO ERI/1

Lucky tuore kaksoismuotovalio

10.06.2017 Harjumaa, Viro kaikkienrotujen näyttely
(3 malamuuttia)
tuomari Knut Sigurd Wlberg, Englanti

Lucky AVO ERI/1 SA PU1 SERT ROP
EE MVA & FI MVA !!!
Jassu AVO ERI/1

14.05.2017 Eura ryhmänäyttely
(10 malamuuttia)
tuomari Pirjo Aaltonen

Nekku AVO ERI/1 SA PN2 SERT
Casper AVO EH/1

Usva kotona näyttelyn jälkeen


13.05.2017 Koski TL ryhmänäyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Esko Nummijärvi

Usva AVO EH/1

04.05.2017 Viikonloppuna takana paljon ajettua kilometrejä, mutta se kannatti sillä Röllistä tuli Liettuan sekä Balttian muotovalio upealla RYP1 tuloksella!!!Näiden tulosten jälkeen ei niin paljon harmittanut, että Nekku joutui jäämään pois kyydistä hotspot epidemian vuoksi joka alkoi ikävästi päivää ennen matkaa. Molemmat koirat olivat ilmoitettu kahteen näyttelyyn, mutta ensimmäisen päivän iltaan asti venyneen BIS kehän jälkeen ei oikein aikainen aamuherätys seuraavana päivänä houkuttanut ja jäimme Röllin kanssa lepäämään ennen pitkää (yli 800 km + laiva) kotimatkan ajoa. Rölli on tällä hetkellä menestynein kasvattimme 6:lla muotovalio tittelillä ja kahdella käyttötuloksella. Se päihitti näillä tuloksilla edellisen menestykkään kasvattimme Rambon. Röllille lisätty uusia kuvia.

Kiss kävi silmäpeilauksessa saaden jälleen terveen paperit.

01.05.2017 Lahti ryhmänäyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Perttu Ståhlberg

Isla AVO EH/1
Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/2

Rölli valioitui Liettuan ja Balttian valioksi upeasti RYP1 tuloksella.

29.04.2017 Alytus, Liettua kaikkienrotujen näyttely
(2 malamuuttia)
tuomari Audrene Babianskiene, Liettua

Rölli VAL ERI/ PU1 NSERT ROP RYP1
LT MVA & BALT MVA !!!

22.04.2017 Päivitetty Jassulle ja Jadelle uudet kuvat sekä ladattu Intiaani-pentueesta pari uutta pentuvideota jotka jäivät lisäämättä pentuejn ollessa pieniä.

Viime viikonloppuna oli mahtavaa kun saatiin pitkästä aikaa Laitilan näyttelyssä kasvattajaluokka kasaan. Edellisestä kerrasta onkin aikaa... Mukavaa olisi jos saataisiin sitä useamminkin esitettyä. Siksi toivonkin, että kasvatin omistajat enemmissä määrin ilmoittaisivat koiriaan näyttelyyn. Rohkeasti vain mukaan. Apuja saa kun pyytää jos on rimakammoa näyttelykehään. :)

Laitilasta saamamme kasvattajaluokan arvostelu tuomari Erja Nummelta:
4 eri yhdistelmästä oleva ryhmä ja sen tyypissä hieman hajontaa. Rotutyypillisiä, hyvä luustoisia, miellyttävän luonteisia joilla oikea karvanlaatu. KP, ROP-kasvattaja

Jassu ROP & SERT Laitilassa

15.04.2017 Laitilan ryhmänäyttely
(11 malamuuttia)
tuomari Erja Nummi

Jassu NUO ERI/1 SA PN1 SERT & ROP
Casper AVO ERI/1 SA PU3 Vara-sert
Isla AVO EH/1
Zadun Black Baron "Hugo"NUO EH/
Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/3

Kennel Zadun KP & ROP-kasvattaja

Kiitos kasvatinomistajille että saatiin kasvattajaluokka kokoon!


Vikke ja Konsta

08.04.2017 Terveystuloksia Nekulle ja Islalle. Molemmilla tytöillä A/A lonkat ja 0/0 kyynerpäät. Islalla tutkittiin myös selkä täysin puhtaaksi. Tyttöjen isä Rölli kävi myös silmäpeulauksessa saaden myöskin jälleen täysin terveen paperit.

Olemme saaneet perheenlisäystä Lassin isän hevosten Vikken ja Konstan sekä lehmän Möömöön muodossa kun ne muuttivat meille. Meillä alkaa olla aika maatila meininkiä täällä. :)

01.04.2017 Jämijärvi ryhmänäyttely
(8 malamuuttia)
tuomari Leila Kärkäs
Jassu NUO EH/1
Lucky AVO EH/2

14.03.2017 Intiaani-pentueelle tehty oma sivu johon lisätty uudet kuvat pennuista. Yksi tytöistä etsii vielä omaa harrastavaa kotia. Lisätietoja pentusivulla.

Sijoituskoirallemme Aavalle tehty oma sivu.

Lopuksi vieläkin on pakko hehkuttaa Röllin mieletöntä saavutusta viikonloppuna. Kansainväliseen muotovalioonhan tarvitaan 4 cacibia (=kansainvälinen serti KV näyttelystä). Näiden cabien pitää olla vähintään 3 eri maasta ja 3 eri tuomarilta joten niiden perään on sitten kierrelty. Rölli on saanut kaksi cacibia Suomesta, yhden Latviasta ja nyt yhden Ruotsista. Helmikuussa yritimme saada cacibia Virosta mutta se meni valitettavasti nenän edestä Röllin tullessa toiseksi. Ruotsin matka tulikin päätettyä välittömästi Viron reissun jälkeen, koska olin sen päättänyt saavuttaa tänä vuonna ja nyt turkki on nyt parhaimmillaan. Nekulla valitettavasti oli turkki pudonnut juuri paria viikkoa ennen joten ei ollut oikein edukseen turkin puolesta. Päätimme kuitenkin kaikesta huolimatta ottaa Nekun mukaan. Kasvateistani on aikasemmin vain Rambo (Zadun Madmax) saavuttanut kansainvälisen muotovalion tittelin. Oli kyllä mahtava fiilis kehässä saada toinekin titteli.

Rölli Tukholmassa näyttelyn jälkeen.

11.03.2017 Strångnäs, Ruotsi KV-näyttely
(2 malamuuttia)
tuomari Åke Cronander, Ruotsi

Rölli VAL ERI/1 SA PU1 CACIB ROP-> C.I.B.
Nekku NUO EH/1

Huikea viikonloppureissu takana! Rölli sai Ruotsista viimeisen tarvitsemansa cacibin ja tulee näin ollen kansainväliseksi muotovalioksi ( C.I.B. = Champion International de Beauté)!!!

Aava-neito menee sijoitukseen tästä pentueesta

3.03 2017 Pennuista lisätty 5½ viikkois kuvia. Yksi tyttöpentu etsii vielä omaa harrastavaa kotiaan!

Iloikseni huomasin että Zadun Quiet Charmer "Maxi" on osallistunut 25.02.2016 Imatralla pidettyyn KVK kokeeseen.
Vielä ei tulosta tullut mutta toivottavasti treenit jatkuvat ja uusi
yritys paremmalla onnella. :)

20.02.2017 Pennuista lisätty pentusivulle uusia 4 viikkois kuvia.

Juhan valjakko Runaalla. Manta vas. johtajaparissa. Kuva: Sari Kinnunen

17-19.02.2017 Runaa Race, Lieksa
Luokka: MD4 (4-koiran luokka) Matka 3 x 33 km
(7 malamuutti valjakkoa)

Juha Majalaisen valjakossa
Zadun Kiss Of Fate "Manta" REK2

Yht.aika 10:18:14

Onnea omistajille!

14.02.2017 Ystävänpäivän kunniaksi pennuista uusia kuvia sekä uusi video pentusivulla.
Röllille myöskin lisätty pari uutta kuvaa.

Kuvassa Rölli

11.02.2017 Tallinna,Viro Winter Cup 2017 KV-näyttely
(6 malamuuttia)
tuomari Karl-Erik Johansson, Ruotsi

Rölli VAL ERI/1 SA PU2 Vara-Cacib
Nekku NUO ERI/1 SA PN2 Vara-Cacib

Casper nappasi Parkanosta ensimmäisen sertinsä


07.02.2017
Casper on käynyt silmätarkastuksessa ja saanut jälleen terveen paperit.


05.02.2017 Parkano ryhmänäyttely
(7 malamuuttia)
tuomari Paavo Mattila

Casper AVO ERI/1 SA SERT VSP
Nekku NUO EH/3

Jassu Prinsessa

04.02.2017 Intiaani-pennuista lisätty ensimmäinen video 11 päivän ikäisinä. Myös uusi kuva lisätty pentusivulle.

Olen lisännyt myös muita uusia videoita, joita on kuvattu tammikuussa. Videot löytyvät videot linkistä.

Terveytutkimuksia on tehty omille koirillemme Jassulle ja Robinille. Valitettavasti niissä tehtiin löydöksiä.
Robinilla silmät olivat muuten terveet, mutta lievä
Distichiasis molemmissa silmissä. Se ei kuitenkaan estä jalostuskäyttöä.
Jassulla taas saimme ikäväksemme lonkkatuloksen C/C sekä kyynertuloksen 0/1. Näin olen Jassu ei tule olemaan jalostuskoira ja tullaan steriloimaan piakkoin. Todella sääli Jassun kohdalla koska on niin kaunis, mutta tyttö saa nyt sitten keskittyä vaan misseilyyn.

24.01.2017 Murun ja Luckyn pentue on syntynyt! Kuvia ja tietoja
pentueesta pentusivulla. Molempia sukupuolia on vielä vapaana ja
varauksia otetaan vastaan.

Lisätty Luckylle ja Casperille uusia kuvia.

21.01.2017 Turku Kv-näyttely
(25 malamuuttia)
tuomari Simon Rooney, Irlanti

Lucky AVO EH/1
Jassu NUO EH/3
Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/1

Nekku 1 v 10 kk

18.01.2017 Lisätty uusia kuvia Nekulle, Murulle ja Jassulle. Uusille koirillemme Usvalle ja Mindylle on tehty kokonaan omat sivut. Usva tosiaankin jäikin erinlaisten sattumien seurauksena meidän omaksi. Usva olikin kotiutunut jo niin hyvin tämän 3 kk aikana. Usvan pennuista kotiin jäi myös Mindy.

Kasvateistamme Zadun Jewel Cora Sun-Drop "Minttu" terveystulokset tulivat ennen joulua tuloksisn C/C lonkat ja 0/0 kyynerpäät.

Kuva: Miranna Vento

14.-15.1.2017 Ukkohalla-paljakka ajot
Luokka:MD4(4-koiran luokka)
Matka 2 x32 km
(7 malamuutti valjakkoa)

Reetta Majalaisen valjakossa
Zadun Kiss Of Fate "Manta" REK2

Muut koirat valjakossa: Ataciara Ronja Ryövärintytär, Hauenkuonon Cidda, Neatut Nani Natibvik

1. kierros 3:21:23
2. kierros 3:42:52

Yht.aika 7:04:15

Onnea omistajille!

Casper & Donna Bestfriends. Kuvattu tammikuun alussa jolloin ei vielä ollut lunta.

16.01.2017 Hyvää alkanutta vuotta 2017!

Meillä meni loppuvuosi aika pentumaisissa merkeissä ja sama meno jatkuu vielä alkuvuonna, sillä meille on tulossa piakkoin toinen pentue. Pentue tulee omille koirillemme Murulle & Luckylle. Laskettuaika on vk 4 eli hyvin pian. Virallinen pentuilmoitus lisätään piakkoin pentusivulle. Alunperin pentueen oli tarkoitus tulla myöhemmin, mutta koska Muru aloitti juoksunsa etuajassa päätimme sen silti astuttaa vaikka väli onkin näin pieni pentueiden välillä. Vuodelle 2017 on suunnitteilla toinenkin pentue, mutta se toteutetaan vasta loppukesästä/syksyllä.

Usvan ja Casperin pennuista yksi tyttö on vielä vapaana. Pentu on rekisteröity, asianomaisesti madotettu sekä eläinlääkärin tarkastama. Lisätietoja pentueesta pentusivulla ja tuore kuva Dark-pentueen omalla sivulla.

Vanha blogi

23.12.2016 Lisätty pennuille nyt 5 viikon iässä uudet kuvat ja uusi vdeo. Kuvissa on myös pentujen viralliset nimet.

Paljastettakoon tässä kohtaan myös se että meillä on alkuvuodeksi tulossa myös toinen pentue. Se on toinen näistä ensivuodella toteutettavista pentueista. Toinen suunnitelma toteutetaan vasta loppukesästä/syksyllä. Lisätietoja pentueesta tulossa piakkoin. Kiinnostuneet voivat kyllä olla yhteydess.


15.12.2016 Lisätty pennuista uudet kuvat jossa ne ovat 26 päivää vanhoja sekä viime viikolla kuvattu video.


11.12.2016 Helsinki, Suomen Voittaja näyttely

(41 malamuuttia)

tuomari Mary Anne Brocious, Usa

Zadun Toffee Chupa Chups "Hiro" NUO EH/3

Zadun Maxine "Lumi" VET ERI/3


10.12.2016 Terveystuloksia.

Zadun Jewel Millenium Star "Viima" B/B lonkat ja 0/0 kyynerpäät

Zadun Lady From Texas "Honey" D/D lonkat ja 0/0 kyynerpäät

Zadun Winter Magic " Kaylee" D/C lonkat, 0/0 kyynerpäät selän spondyloosi SPO (puhdas), välimuotoinen lanne-ristinikama LTV3 (epäsymmetrinen)


01.12.2016 Lisätty pennuista uudet 2 viikoiskuvat.


25.11.2016 Lisätty pennuista pari uutta kuvaa ja video. (pentusivuilla löytyy linkki).


23.11.2016 Usvan pennut syntyivät 17.11 2016. 2 poikaa & 5 tyttöä. Kaikki pennut ovat mustavalkoisia. 2 tyttöä on vielä vapaana. Etsinnässä myös sijoituskoti yhdelle nartulle. Lisätietoja pentueesta pentusivulla.

Terveystuloksia on tullut Murulle jolla lonkat B/B ja 0/0 kyynerpäät sekä Luckylle jonka silmät peilattiin uudelleen terveeksi.


29.09.2016 Meillä on takana SUPER viikonloppu Tallinnan näyttelykehissä ja muutenkin mennyt viikko on sujunut hienosti. Lucky ja Jassu kävivät pokaamassa viikonloppuna Virossa sertit kotiin molempina päivinä. Siten Luckylla on nyt Suomesta ja Virosta 2 sertiä ja valiotuu molempiin maihin yhdellä sertillä jommasta kummasta maasta. Jassulla on nyt myös Viron sertitili auki ja se on oikeastaan nyt sertiä vaille Viron valio. Ikä ei kuitenkaan vielä 7 kuukauteen riitä valioitumiseen joten tyttö saa nyt kasvaa kotona kevääseen saakka jolloin yritetään lähteä pokaamaan sitä viimeistä sertiä Virosta. Sen jälkeen onkin sitten Suomen sertin metsästys.

Usva on nyt astutettu! Parin viikon kulutta onko tyttö tiine. Laskettuaika on viikolla46. Ennakkovarauksia otetaan vastaan.

Kotisivut ovat saaneet uuden hienon ilmeen. Jotkin sivut saattavat olla hieman vielä hienosäätöä vailla mutta se korjaantuu pian jahka aika antaa myöhen.


25.09.2016 Tallinna, Viro kaikkienrotujen näyttely

(6 malamuuttia)

tuomari Andrew Beare, Irlanti

Lucky AVO ERI/1 SA PU1 SERT ROP

Jassu NUO ERI/1 SA PN1 SERT VSP


24.09.2016 Tallinna, Viro kaikkienrotujen näyttely

(7 malamuuttia)

tuomari Berri Beare, Irlanti

Lucky AVO ERI/1 SA PU1 SERT ROP

Jassu NUO ERI/1 SA PN1 SERT VSP


18.09.2016 Hyvinkää ryhmänäyttely

(22 malamuuttia)

tuomari Jensen Hanne Laine, Tanska

Muru AVO H


06.09.2016 Näyttelyssäkäyntejä päivitetty sekä uudet kuvat Jadesta, Jassusta ja Luckysta.

Usvan juoksuja odotellaan vielä. Odotettavissa on että ne alkavat hyvin pian. Otamme vastaan alustavia varauksia.


04.09.2016 Kihniö ryhmänäyttely

(2 malamuuttia)

tuomari Maija Mäkinen

Lucky AVO ERI/1 SA PU1 SERT ROP

Jassu JUN EH/1


03.09.2016 Riihimäki KV-näyttely

(26 malamuuttia)

tuomari Laszlo Erdös, Unkari

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/2


03.09.2016 Luige, Viro Kaikkienrotujen näyttely

(4 malamuuttia)

tuomari Nikolay Sedykh, Venäjä

Jade JUN ERI/1

Kiss VAL ERI/1 SA PN2


28.08.2016 Haapsalu, Viro kaikkienrotujen näyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Attila Czeglédi, Unkari

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/1


27.08.2016 Haapsalu, Viro kaikkienrotujen näyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Juta Haranen, Viro

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/2 SA


21.08.2016 Ruovesi ryhmänäyttely

(7 malamuuttia)

tuomari Reino Korpela

Lucky AVO ERI/2 PN3 Vara-Sert

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/1


20.08.2016 Sivuja päivitetty taas pitkästä aikaa. Murusta ja Mother`s-pentueesta päivitetty uusia kuvia. Uudet pentusuunnitelmat on julkaistu ja Muru on aloittanut näyttelyuransa joskin hieman ujostellen kehässä.

Terveystuloksia Nekulle, Islalle ja Jassulle. Kaikkien tyttöjen silmät peilattiin terveiksi 4.7 ja Usvan joka on tulevan pentueemme emä on silmäpeilattu terveeksi 1.8.


14.08.2016 Raisio kaikkienrotujen näyttely

(11 malamuuttia)

tuomari Paunovic Dusan, Serbia

Muru NUO EH/1


17.07.2016 Orivesi kaikkienrotujen näyttely

(16 malamuuttia)

tuomari Tanya Ahlma-Stockmari

Muru NUO H


29.06.2016 Zadun The Punisher "Noel" selän terveystulokset LTV0 (normaali), SP0 (puhdas)


23.06.2016 Pennut ovat nyt rekisteröity ja käyneet eläinlääkärin tarkastuksessa. Niille on myös tehty oma sivu, jossa tuoreet kuvat pennuista.

Kissille lisätty tuore muotovalio kuva omalle sivulle.


19.06.2016 Sastamala ryhmänäyttely

(6 malamuuttia)

tuomari Jukka Kuusisto

Kiss KÄY ERI/1 SA PN1 SERT VSP FI MVA !!

Lucky AVO EH/1


10.06.2016 Pennuista lisätty uusi video jossa ne ovat 4½ viikkoa.


06.06.2016 Pennuista lisätty uusia kuvia. 2 poikaa vielä etsii omaa kotia.


29.05.2016 Lisätty pentusivuille video jossa pennut ovat 2½ viikkoa.


25.05.2016 Lisätty pennuista uusi kuvia pentusivulle.


21.05.2016 Koski TL ryhmänäyttely

(15 malamuuttia)

tuomari Pirjo Aaltonen

Kiss KÄY ERI/1 SA PN2 Vara-Sert


18.05.2016 Pennuista lisätty 10 päivän ikäis kuvat pentusivulle.

Myös emo Diwasta lisätty uusi kuva.


15.05.2016 Rauma kaikkienrotujen näyttely

(8 malamuuttia)

tuomari David W Haddock, Usa

Jassu JUN EH/1


14.05.2016 Mynämäki kaikkienrotujen näyttely

(9 malamuuttia)

tuomari Erja Nummi

Lucky AVO ERI/1 SA PU1 SERT VSP

Jassu JUN ERI/1


14.05.2016 Terveystuloksia Zadun Winter Sun "Sani" D/D lonkat, 0/0 kyynerpäät ja terveet silmät.


09.05.2016 Luonnetesti, Kaarina

Zadun Bandit Queen "Halti"

Tuomarit:
Jorma Lankinen ja Lea Yli-Suvanto

Pisteet:
toimintakyky -1
terävyys +1b
puolustushalu +3
taisteluhalu -1
hermorakenne +1b
temperamentti +2
kovuus +1
luoksepäästävyys +3
laukauspelottomuus ++ (laukauskokematon)

Tulos: 122-25
Loppupisteet 97


09.05.2016 Diwan pennut ovat syntyneet. 1 tyttö ja 5 poikaa. Lisätietoja pentusivulla.


05.05.2016 Diwa se vaan paisuu ja vatsassa käy kova vilske. Vielä muutama päivä niin nähdään kuinka monta sieltä oikein tulee. Otamme pentuvarauksia vastaan. Lisätietoja pentusivulla.

Diwan lonkkakuvien valitus saapui vihdoin jokinaika sitten PKU:n (Pohjoismainen Kennelunio) paneelista tuloksella B/C. Paneelissa kuvat arvioidaan Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Tulos on näiden maiden arvioiden keskiarvo. Se korvaa Suomen Kennelliiton aikasemman tuloksen. Tulos on lopullinen eikä siitä voi enää valittaa.

Aika paljon lisäilty sinne tänne kasvattien kuvia. Niitä otetaan edelleen mielellään vastaan. Luckylle ja Jadelle lisätty myöskin uusia kuvia.


01.05.2016 Tampere KV-näyttely

(30 malamuuttia)

tuomari Kurt Nilsson, Ruotsi

Kiss KÄY ERI/1 SA Vara-Cacib

Lucky AVO EH/3


16.04.2016 Tallinnan Voittajanäyttely, Viro

(12 malamuuttia)

tuomari Franki Leung, Kiina

Isla JUN EH

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/2


30.03.2016 Diwa on ultrattu tiineeksi! Otamme vastaan pentuvarauksia. Lisätietoja pentusivuilta.


26.03.2016 Kuusamo Sprint Zadun Winter Story "Luca" 2 x 9 km SP4 luokassa REK1 tulos. Kierrosajat 0:38:58 ja 0:38:04.


19.03.2016 Jämijärvi ryhmänäyttely

(6 malamuuttia)

tuomari Erja Nummi

Nekku JUN EH/2


15.03.2016 Diwa on astutettu! Lisätietoja tulevasta pentueesta löytyy pentusivulta.

Terveystutkimuksista DIwa on saanut PN tuloksen Homozygous Normal joten Diwa ei kanna polyneuropatia geeniä.

Talvi on ollut kasvateillemme aktiivista aikaa kisaurilla. Uutisiin päivitetty runsaasti upeita kisatuloksia joissa omistajat ovat koirineen kilpailleet. Näyttelykausikin on kyllä pikkuhiljaa alkamassa. Toivottavasti saamme päivitellä reilusti myöskin näitä tuloksia kuluvalta vuodelta ja tulevaisuudessa. Olen pyrkinyt kaikki tulokset kirjaamaan, mutta jos jossain on virhe tai tulos puuttuu niin ei kun vihjettä vaan tulemaan tänne päin.


11-13.03.2016 Runaa Race, Lieksa Zadun Kiss Of Fate "Manta" MD4 luokassa 3 x 34 km tulos SM REK2!!! Kierrosajat 3:03:00, 3:25:29, 3:47:13.


12.03.2016 Alman talvipäivät, Rautavaara Zadun Winter Story "Luca" 2 koiran luokka 3,8 km sija 1 ajalla 13:16.

Alman talvipäivät, Rautavaara Zadun Winter Story "Luca" 4 koiran luokka 6,5 km sija 2 ajalla 0:23.


06.03.2016 Kuormanvetokoe (KVK) Pieksämäki Zadun Kiss Of Fate "Manta" 8,33x oma paino, 250kg tulos KVK1


21.03.2016 Alaskanmalamuutti yhdistyksen vuoden 2015

Rekikoira- ja Harrastusmalamuutti kisan tulokset (omistajat saivat itse osallistua jos halusivat)

Sijat:

8. Zadun The Thunderheart "Soniq" 66 p
FI59744/12, s. 17.11.2012, om. Piia Borén ja Toni Ojatalo

15. Zadun Bandit Queen "Halti" 37 p
FI56323/12, s. 17.10.2012, om. Karjalainen Mika

Paras rekikoira tulokset (omistajat saivat itse osallistua jos halusivat)

Sija: 9. Zadun The Thunderheart "Soniq" 54 p
FI59744/12, s. 17.11.2012, om. Piia Borén ja Toni Ojatalo


21.02.2016 Lemppari sprintti, Heinola Zadun Winter Story "Luca" SP4 luokassa 8 km. Kierrosaika 11:37:00.


20.02.2016 Ohkolan sprintti, Mäntsälä Zadun Winter Story "Luca" SP4 luokassa 7 km. Kierrosaika 27:26:00 (15,31 km/h).


13-14.02-14.02.2016 Happy Dog Race, Rautavaara Zadun Winter Story "Luca" SP4 luokassa 2 x 7,5 km. Kierrosajat 0:31:41, 0:30:15 (14,53 km/h).


06-07.02.2016 Ruuhirod, Kannus Zadun Kiss Of Fate "Manta" MD6 luokassa 3 x 25 km Kierrosajat 02:16:23, 05:02:48, 02:40:54 (Kisan kaikki kierrokset on ajettava 20h sisällä lähdöstä)


06.02.2016 Tallinna, Viro KV-näyttely

(10 malamuuttia)

tuomari Angel Garach Domech, Espanja

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/2


24.01.2016 Päivitykset jääneet vähän laahaamaan mutta nyt petrataan. Puuttuvia näyttelytuloksia ja rekituloksia kirjailtu.

Sitten pieni pyyntö kaikille kasvatin omistajille:

HEI KAIKKI KASVATIN OMISTAJAT. Ottaisin mielelläni vastaan uusia kuvia kaikista kasvateistani kotisivujen päivitystä varten. Eli jos olet huomannut että sivuilla on kovin vanha kuva niin lähettäisitkö minulle hyvälaatuisen uuden kuvan tai jopa useamman mistä valita. Mielellään sellaisen jossa koiralla olisi turkkia ja siinä näkyisi enemmänkin kuin pelkkä pää (kovat on kasvattajan vaatimukset :) ) . Laitatko lisäksi koska kuva on otettu. Kiitoksia jo etukäteen. Jään odottamaan että sähköposti ruuhtautuu.

Lisättäköön vielä tähän että kaikki kuulumiset ovat myöskin erittäin tervetulleita. Jos joku on sairastunut enkä tiedä siitä niin haluaisin myös sen kuulla.

Kuvia päivitetty Donnalle, Diwalle, Murulle, Nekulle, Jadelle, Robinille, Casperille sekä aika monelle kasvatille uusimmista pentueista.

Virallisia terveystuloksia:

Diwa lonkat C/C (uusinta kuvatut)

Muru silmät terveet 02.12.2015

Zadun The Chief "Rafiki" lonkat B/B kyynerpäät 0/0

Zadun Calamity Jane "Nala" lonkat C/C kyynerpäät 0/0

silmät terveet 23.11.2015

Zadun The Peacemaker "Pipsa" silmät terveet 19.11 2015

Zadun Winter Story "Luca" lonkat C/C kyynerpäät 0/3

silmät terveet 17.11.2015

Zadun Kiss Of Fate "Manta" silmät terveet 12.11 2015


16-17.01.2016 Ukkohalla-Paljakka Ajot Zadun Kiss Of Fate "Manta" MD4 luokassa 2 x 35 km (5 h tauolla) ajalla 7:00:02. Paras malamuuttivaljakko!


16.01.2016 Turku KV-näyttely

(28 malamuuttia)

tuomari Jussi Liimatainen

Casper AVO EH/3

Nekku JUN ERI/3

Isla JUN H

Diwa AVO EH/3

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/1


25.11.2015 Lisätty Nekulle ja Jassulle uudet kuvat sekä pennuille uusi video. Back-pentue sai oman pentuesivun.


23.11.2015 Jyväskylä KV-näyttely

(29 malamuuttia)

tuomari David Cavill, Englanti

Zadun Jewel Millenium Star "Viima" JUN EH/4


22.11.2015 Jyväskylä KV-näyttely

(39 malamuuttia)

tuomari Irina Paletaeva

Zadun Jewel Millenium Star "Viima" JUN ERI/4


07.11.2015 Häjyt Sprint, Lapua Zadun WInter Story "Luca" DR4 luokassa 2 x 5 km ajalla 0:18:09 tulos REK1.


04.11.2015 Pennuille lisätty uusi video jossa ovat 3 viikkoa.


29.10.2015 Uusia kuvia Black-pentueen pennuista. Lisätty myös Disney- ja Jewel pennuille uusia kuvia.


16.10.2015 PENNUT OVAT SYNTYNEET. 3 urosta ja 5 narttua. Kaikki mustavalkoisia. Pari tyttöä olisi vielä ilman kotia.

Tällä kertaa onkin paljon uutisia. Ensin ALMAn Off Snow-kisatuloksia (2 x 3,6 km) jotka juostiin 10.10 2015. DR4 luokassa 3:ssa eri valjakossa juoksi kasvatteja. Malamuuttien nopeimmassa valjakossa Zadun Kiss Of Fate "Manta" yhteisajalla 0:23:13 REK1-tulos. Toisessa valjakossa ensikertalainen Zadun Winter Story "Luca" yhteisajalla 0:24:11 REK1-tulos ja viimeisessä valjakossa Zadun The Thunderheart "Soniq" yhteisajalla 0:28:30 REK3-tulos. Onnea omistajille.

Kasvatteja on myös käynyt karhutestissä 03.10.2015 yhdistyksen syyspäivillä. Karhutestissä testataan miten koira reakoi petoeläimeen. Alla pari linkkiä kasvattien reaktiosta.

Zadun Winter Story "Luca" https://www.youtube.com/watch?v=Y690GZSiqD4&app=desktop

Zadun The Thunderheart "Soniq" https://www.youtube.com/watch?v=fjEEJs0M-8Y

Terveystutkimuksia: Zadun Jesse James "Routa" lonkat A/A, kyynerpäät 0/0 & silmät terveet. Zadun Jewel Millenium Star "Viima" terveet silmät.

Kotisivuille on lisätty monta uutta kuvaa kasvateista sekä pari omistakin koirista.


04.10.2015 Tuulos ryhmänäyttely

(18 malamuuttia)

tuomari Erika Häkkinen

Zadun Jewel Millenium Star "Viima" JUN EH/1

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO T


02.09.2015 Terveystutkimuksissa on käynyt kasvatti Zadun The Dominator "Hilla" B/B lonkat, 0/0 kyynerpäät sekä terveet silmät tuloksilla.

Kovasti on uusia näyttelytuloksia. Ja hienoja tuloksia onkin kuten yksi uusi Viron muotovalion titteli kasvatilla. Toivottavasti muistin kaikki tulokset päivittää...

Uusi kuvia Jassulla ja ainakin Disney-pentueella joitakin päivityksiä tosin on myös siellä täällä kasvateilla.

Syksylle meillä on vielä yksi pentusuunnitelma Kissille ja Casperille joka on jo viime kuussa astutettu. Kovasti alkaa näyttää siltä että Kiss on tiine.

Meillä on myös aikuinen narttu joka etsii uutta kotia. Aivan ihana tyttö. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä. Annetaan vain hyvään loppuelämän kotiin.

30.08.2015 Tervakoski alaskanmalamuuttien erikoisnäyttely

(91 malamuuttia)

tuomari Soile Bister

Zadun Kiss Of Fate "Manta" KÄY ERI/1 SA


29.08.2015 Tervekoski KV-näyttely

(22 malamuuttia)

tuomari Nancy Amburgey, Usa

Zadun Kiss Of Fate "Manta" KÄY ERI/1 SA


23.08.2015 Tallinna, Viro alaskanmalamuuttien erikoisnäyttely

(27 malamuuttia?)

tuomari Darren Walker, Irlanti

Zadun Kiss Of Fate "Manta" KÄY ERI/1 SA


22.08.2015 Tallinna, Viro Balttian Voittajanäyttely

(19 malamuuttia)

tuomari Gerard Jipping, Alankomaat

Zadun Kiss Of Fate "Manta" KÄY ERI/1 SA PN4 SERT EE MVA !!


16.08.2015 Sastamala ryhmänäyttely

(5 malamuuttia)

tuomari Marja Talvitie

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/2


15.08.2015 Raisio Ryhmänäyttely

(8 malamuuttia)

tuomari Eli-Marie Klepp,Norja

Kiss KÄY ERI/1 SA PN2 Vara-Sert

Lucky AVO ERI/2 SA PU2 Vara-Sert

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/1 SA PN3


08.08.2015 Pälkäne ryhmänäyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen

Kiss KÄY ERI/1 SA PN Vara-Sert


05.08.2015 Monia mukavia uutisia kasvatti rintamalla on viimeaikoina riittänyt. Terveystuloksista Lucky sai kesäkuussa lonkkatuloksen B/B ja kyynertuloksen 0/0 eli terve poika.

Röllin kanssa tehtiin heinäkuussa matka Latviaan ja sieltähän se serti napsahti ja cacib vielä kaupan päälle ja niin Röllistä tuli Latvian muotovalio.

Samana viikonloppuna kasvatti Halti (Zadun Bandit Queen) loisti TOKO-kokeessa ja nappasi viimeisen tarvitsemansa ALO1 tuloksen voittaen muut kokeessa olijat ja saavuttaen upeasti TK1 koulutustunnuksen. Onnea omistajille.

Päivitetty uusia kuvia Röllille, Casperille ja Nekulle sekä joillekkin kasvateille viimeisimmistä pentueista.


02.08.2015 Iisalmi KV-näyttely

(16 malamuuttia)

tuomari Harri Lehkonen

Zadun Kiss Of Fate "Manta" KÄY ERI/1 SA PN1 CACIB VSP

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/1


01.08.2015 Pori KV-näyttely

(11 malamuuttia)

tuomari Cathy Dermar, Irlanti

Casper AVO ERI/1 SA PU3 Vara-Sert & Vara-Cacib


26.07.2015 TOKO-koe Uusikaupunki

Zadun Bandit Queen "Halti" ALO1 → TK1 187p KP Sij. 1/9


26.07.2015 Adazi, Latvia kaikkienrotujen näyttely

((7 malamuuttia)

tuomari Miroslaw Redllicki, Puola

Rölli VAL ERI/2


25.07.2015 Adazi, Latvia KV-näyttely

((7 malamuuttia)

tuomari Juta Haranen, Viro

Rölli VAL ERI/1 SA PU1 SERT, CACIB VSP & LV MVA !!


18.07.2015 Hyvinkää kaikkienrotujen näyttely

(13 malamuuttia)

tuomari Anna Albrigo, Italia

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/1


20.06.2015 Päivitetty muutamalle Disney-pentueen pennulle uusi kuva sekä lisätty Jassun kuvia.


11.06.2015 Suurin osa pennuista on jo lähtenyt omiin koteihinsa. Yksi pitkäkarvainen tyttö etsii kuitenkin vielä sitä omaa kotiaan. Lisätietoja pentusivulla. Disney- pentueelle on myös tehty oma sivu.

Jassulle on niin ikään tehty omat sivut sekä Nekkun ja Islan sivuille on lisätty uusia kuvia.


07.06.2015 Mynämäki ryhmänäyttely

(7 malamuuttia)

tuomari Jackie Stubbs, Irlanti

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/1 SA PN2 Vara-SERT


06.06.2015 Riihimäki kaikkienrotujen näyttely

(14 malamuuttia)

tuomari Robert Akopiyan, Venäjä

Kiss KÄY ERI/2


30.05.2015 Tallinna Viron Voittaja näyttely

(13 malamuuttia)

tuomari Eli-Marie Klepp, Norja

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/1 SA PN2 Vara-CACIB


24.05.2015 Keuruu ryhmänäyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Tanya Alhman-Stockmari

Zadun Quiet Charmer "Maxi" AVO EH/2


23.05.2015 Kruunupyy ryhmänäyttely

(8 malamuuttia)

tuomari Ewa Widstrand, Ruotsi

Zadun The Thunderheart "Soniq" KÄY ERI/ SA PU1 SERT VSP


20.05.2015 Lisätty Disney-pennuille uudet kuvat. Vielä olisi pentuja vapaana!


17.05.15 Rauma kaikkienrotujen näyttely

(9 malamuuttia)

tuomari Kerr Graham, Austaralia

Donna AVO ERI/1 SA PN2 SERT FI MVA !!


10.05.2015 Disney-pennuille ja Murulle lisätty uudet kuvat.


09.05.2015 Sastamala ryhmänäyttely

(12 malamuuttia)

tuomari Harto Stockmari

Kiss KÄY ERI/1


08.05.2015 Nekulle ja Islalle tehty omat sivut sekä koko Chupa Chups-pentueelle on tehty oma sivu, johon päivitetty tuoreet kuvat pennuista. Tästä pentueesta Yksi erittäin lupaava tyttö Zadun Vanilla Chupa Chups etsii vielä omaa kotiaan. Pentu on rekisteröity, madotettu sekä eläinlääkärin tarkastama. Luovutusikään tuli juuri viime maanantaina.

Disney- sekä Chupa Chups-pentueelle on lisätty uudet videot. Disney pennut ovat videossa 17 päivää ja Chupa Chupsit 7 viikkoa. Chupa Chupsien videolla 3 pentua on jo ehtinyt muuttaa omaan kotiin.

Kissi kävi silmäpeilauksessa ja sai jälleen terveen paperit. Myöskin kasvatti Zadun The Punisher "Noel" on käynyt tutkimuksissa. Lonkat: B/A, kyynerpäät:1/2 sekä silmät PHTVL/PHPV : sairauden aste 2 - 6 (Noelilla aste 2). PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis/persistent hyperplastic primary vitreous) on kirjainlyhenne sairauksista, joissa linssin ja silmänpohjan välinen sikiöaikainen verisuoniverkosto ei surkastu normaalisti syntymän jälkeen. Asteet 1-6.


02.05.2015 Tampere KV-näyttely

(10 malamuuttia)

tuomari Ewa Nielsen, Ruotsi

Kiss KÄY ERI/1

Zadun Quiet Charmer "Maxi" AVO EH/2


27.04.2015 Molemmille pentueille lisätty kaikista pennuista kuvat.


25.04.2015 Harjavalta ryhmänäyttely

(12 malamuuttia)

tuomari Harry Tast

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO EH/1
21.04.2015 Aishan Disney-pennut syntyivät vaalipäivänä 19.5.Peräti 3 urosta ja 7 tyttöä. Vapaana olisi vielä sekä tyttöjä että poikia.

18.04.2015 Outokumpu ryhmänäyttely

(10 malamuuttia)

tuomari Mari Lackman)

Zadun The Amaranth "Hertta" AVO ERI/1


18.04.2015 Kihniö ryhmänäyttely

(5 malamuuttia)

tuomari Juha Putkonen

Zadun Jesse James "Routa" NUO H


17.04.2015 Olemme tehneet päätösen olla käyttämättä kasvattiani Herttaa (Zadun The Amaranth) jalostukseen The-pentueessa olevien kyynerongelmien vuoksi. Hertta itse on kuitenkin täysin terve, mutta en halua ottaa riskiä että Hertta periyttäisi sisartensa ongelmaa. Näin ollen Hertan jalostusoikeus on luovutettu omistajalle. Kiitos omistajalle yhteistyöstä.


16.04.2015 Chupa chups-pennuille lisätty uudet kuvat. Yksi tyttö näistä pennuista etsii enää kotia.

Muutaman muunkin kasvatin kuva päivitetty pentueiden sivuille.

Romeo-pappa täytti kunnialliset 10 vuotta 13.4.


05.04.2015 Lappeenranta kaikkienrotujen näyttely

(32 malamuuttia)

tuomari Marianne Holm

Zadun Winter Story "Luca"JUN ERI/2


05.04.2015 Lisätty pääsiäiskuvat Chupa Chups-pennuista. Vielä 2 tyttöä vapaana.


31.03.2015 Lisätty näyttelyissä käyneille Röllille ja Kissille uudet kuvat.

Chupa Chups-pennuille lisätty video.


28.03.2015 Turku KV-näyttely

(18 malamuuttia)

tuomari tuomari Robin Newhouse, Iso-Britannia

Rölli VAL ERI/1 SA PU1 CACIB ROP

Kiss KÄY ERI/1 SA PN2 SERT


27.03.2015 Aisha on tiine! Pentueen on määrä syntyä viikolla 17. Alkukevät-kesä meneekin sitten katsellessa pikkutassujen tepsutusta. Polan (Chupa Chups) pentueessa kaksi tyttöä etsii vielä omaa kotia. Aishan pentueeseen otamme myös varauksia vastaan. Chupa Chups-pentueelle lisätty uusia kuvia 9 päivän ikäisenä. Lisätietoja pentueista pentuesivulla.

Lisätty Luckylle uusia kuvia.


22.03.2015 Korpilahti ryhmänäyttely

(5 malamuuttia)

tuomari Tapio Kakko

Zadun Jesse James "Routa" NUO EH/2


21.03.2015 Jämijärvi ryhmänäyttely

(10 malamuuttia)

tuomari Esa Ruotsalainen

Lucky NUO ERI/2

Kiss KÄY EH/1


18.03.2015 Polan pennut syntyivät edellispäivänä. 8 potraa pentua joista 3 on narttuja ja 5 urosta. Emo ja pennut voivat hyvin. Kuvia pennuista löytyy pentue sivultamme.


13.03.2015 SM-koe, Rautavaara Zadun The Thunderheart REK2 "Soniq" (malamuuteilla ei jaettu SM-REK arvoa)


08.03.2015 Aarnivalakiat, Kiiminki Zadun The Thunderheart "Soniq" REK2


02.03.2015 Kaikkea on ehtinyt tapahtumaan eikä kaikki ole niin positiivista. Aisha on astutettu ja se on hyvä asia. Nyt jäämme vartomaan tuottaako astutus tuloksia. Polan pennut syntyvät joka tapauksessa vajaan kahden viikon kuluttua. Pentueista lisätietoa pentuesivulla.

Virossa käytiin ja Röllistä tuli Viron muotovalio. :)

Diwa lonkka- ja kyynerkuvattiin. Kyynerpäät tulivat terveinä, mutta valitettavasti lonkkien tulos oli C/C. Mietimme nyt kuvaammeko uudelleen vai lähetämmekö kuvat "paneeliin" uudelleen arvioitavaksi, koska lääkärimme ei ollut samaa mieltä lonkkien tuloksista.

Romeo on sairastellut talvella. Ensin oli sitkeä eturauhastulehdus jonka päätteeksi poika kastroitiin. Kun siitä tervehdyimme meni oikeasta jalasta ristiside joka on nyt myös leikattu. Toivottavasti saamme nyt vihdoin pojan taas kuntoon.

Lisätty uusia kuvia joillekkin kasvateille ja omille koirille. Videot sivulta löytyy jouluvideo Murusta.


28.02.2015 Tallinna, Viro kaikkienrotujen näyttely

(7 malamuuttia)

tuomari Csaba Zsolt, Unkari

Rölli VAL ERI/1 SA PU2 SERT & EE MVA !!


21.02.2015 Seinäjoki ryhmänäyttely

(9 malamuuttia)

tuomari Hannele Jokisilta

Zadun The Thunderheart "Soniq" AVO H


10.02.2015 POLA ON TIINE! Odotamme siis pentuetta viikolle 11. Lisätietoja pentusivulla.

The-pentueen terveystuloksia. Zadun The Judge "Jussi" lonkat B/A kyynerpäät 1/1, Zadun The Whipper "Wilma" lonkat C/B kyynerpäät 1/1 silmät distichiasis (lievä), Zadun The Balancer "Llama" lonkat A/A kjyynerpäät 0/0.

Uusia kuvia lisätty Casperille, Murulle ja Röllille sekä muutamia uusia kuvia kasvateillekkin.


31.01.2015 Lappeenranta Kasarin Salpasäpinät REKÄ koe

Ajaja: Nyyti Talvio

luokka YLE

Rölli 41 p tulos REKÄ YLE3 tuomari Eija Hakkarainen

Lucky koe keskeytettiin REKÄ YLE0 tuomari Eila Kuusinen (Lucky ei suostunut lähtemään vieraan kuskin mukaan kun Rölli jäi pois valjakosta)


24.01.2015 Turku KV-näyttely

(22 malamuuttia)

tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen

Zadun Bandit Queen "Halti" AVO ERI/1 SA PN1 SERT CACIB VSP


18.01.2015 Casperin terveystulokset saapuivat Kennelliitosta. Lonkat A/A ja kyynerpäät 0/0. Eli nyt on poika kaikinpuolin tutkittu terveeksi. Vähän vielä odotamme pojan kehittyvän lisää ennen kun kierrämme vähän näyttelykehiä.

Lisätty Diwalle ja Hertalle uusia kuvia. Myöskin Jewel-pentueen sivuille lisätty pari kuvaa.


09.01.2015 Terveystuloksia: Zadun Outlaw Queen "Upi" & Zadun Bandit Queen "Halti" lonkat A/A ja kyynerpäät 0/0. Upilla lisäksi terveet silmät ja Haltilla selän spondyloosi SP0 (puhdas) sekä välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali). Zadun The Balancer "Llama" terveet silmät.

Röllillä myöskin terveet silmät ja Casperin PN vastaus terve. Ei kantaja.

Pentusuunnitelmat ovat edenneet. Pola on astutettu! Laskettu aika vko 11. Lisätietoja pentusivulla.


17.12.2014 Kaikki Jewel-pentueen pennut ovat nyt löytäneet oman kodin. Ensi vuonna meille on suunnitteilla kaksi pentuetta. Ne ovat nyt päivitetty pentusivulle.

Luckylle päivitetty uusi kuva.


14.12.2014 Ruotsin Voittaja näyttely, Tukholma

(16 malamuuttia)

tuomari Per Svarstad, Ruotsi

Rölli VAL ERI/3 SA PU4

Lucky JUN ERI/1 SA & SEJV-14!!!


05.12.2014 Päivitelty pari kuvaa Jewel-pentueelle.


27.11.2014 Zadun Montana Desperado "Mosku ja Hertta ovat käyneet terveystutkimuksissa ja molemmilla on A/A lonkat sekä 0/0 kyynerpäät.

Lisätty uusia kuvia Jewel-pentueelle ja Länkkäri-pentueen Honeylle, Cowboy-pentueen Nalalle.


17.11.2014 Yksi 9 viikon ikäinen tyttöpentu etsii vielä sitä omaa kotia. Lisätietoja pentusivulla. Pentusivulla on myös paljastettu tuleva pentusuunnitelamme kevättalvelle.


11.11.2014 Silmätarkastuksrssa kävivät Casper, Lucky ja Diwa. Kaikilla terveet silmät.


24.10.2014 Pennut ovat nyt rekisteröity Suomen Kennelliittoon. Lisätty pennuille uudet kuvat. Tehty Murulle oma sivu ja Lisätty Diwalle muutama uusi kuva.


20.10.2014 Lisätty pennuille kaksi uutta videota. 2 tyttöpentua etsii vielä omaa kotia (vapaat pennut on pentualbumissa ilman varaus merkintää).

Lisätty Winter-pentueen Pyrylle uusi kuva.


14.10.2014 Zadun Dakota Lil "Ronja" A/A lonkat & 0/0 kyynerpäät


11.10.2014 Alma off Snow: Zadun Kiss Of Fate "Manta" REK2


14.10.2014 Pennuille lisätty uusia kuvia.


06.10.2014 Pennuille lisätty uusia kuvia. Viraklliset nimetkin on nyt paljastettu. Narttupentuja olisi vielä vapaana. Urokset ovat varattu.

The-pentueen Rafikille lisätty uusi kuva.


04.10.2014 Zadun Bandit Queen "Halti" Tokossa 153 pist. ALO2


29.09.2014 Zadun Bandit Queen "Halti" Silmät tarkastettu terveiksi.


26.09.2014 Pennuille lisätty pari uutta kuvaa sekä video.


21.09.2014 Hyvinkää ryhmänäyttely

(18 malamuuttia)

tuomari Esa Ruotsalainen

Zadun Winter Story "Luca" JUN EH

Zadun The Dominator "Hilla" NUO H


21.09.2014 Lisätty pennuista uudet yksilökuvat. Tietoa pentueesta tästä.

Länkkäri-pentueen Ronjalle päivitetty myös uusi kuva.


14.09.2014 Kissin ja Röllin pennut ovat syntyneet. 3 urosta ja 5 narttua. Emo ja pennut voivat hyvin. Vapaana olisi vielä muutama pentu joten varauksia otetaan vastaan. Laitettu pennuista muutama kuva pentusivulle.

Lisätty Winter-pentueen Elalle ja Piitulle uudet kuvat.


07.09.2014 Elämme jännittäviä aikoja. Kissin laskettuaika ensiviikolla. Maha on aika valtava. Otamme pentuvarauksia vastaan.

Lisätty uusia kuva Winter-pentueen Reimalle, Lucalle, Kayleelle ja Nalalle, Cowboy-pentueen Roudalle, The-pentueen Jussille sekä Länkkäri-pentueen Honeylle ja Haltille.


06.09.2014 Äänekoski ryhmänäyttely

(10 malamuuttia)

tuomari Paavo Mattila

Zadun Winter Charm "Reima" JUN EH


30.08.2014 Tervakoski KV-näyttely

(13 malamuuttia)

tuomari Shaun Watson, Kypros

Zadun The Dominator "Hilla" NUO EH/1


20.08.2014 Zadun Bandit Queen "Halti" Tokossa 166 pist. ALO1


16.08.2014 Raisio kaikkienrotujen näyttely

(13 malamuuttia)

tuomari Kirsi Honkanen

Casper JUN EH/2

Zadun Bandit Queen "Halti" NUO ERI/1 SA PN1 SERT ROP


08.08.2014 Helsinki Maailman Voittaja näyttely

(91 malamuuttia)

tuomarit Andrew Brace & David Cavill, Englanti

Zadun Bandit Queen "Halti" NUO EH

Zadun Winter Charm "Reima" JUN EH


03.08.2014 Lisätty uusi kuva Winter-pentueen Pyrylle ja Sanille sekä The-pentueen Oskulle ja Wilmalle.

KISS ON TIINE! Ultrassa emme ole käyneet mutta vatsa on selvästi kasvanut ja käytös muuttunut. Pentuja siis viikolla 37. Varauksia otetaan vastaan.


02.08.2014 Viitasaari ryhmänäyttely

(1 malamuutti)

tuomari Jasna Matejcic, Kroatia

Zadun Winter Charm "Reima" ROP-pentu


27.8.2014 Saarijärvi kaikkienrotujen näyttely

(5 malamuuttia)

tuomari Roberto Schill, Romania

Zadun Winter Charm "Reima" ROP-pentu


26.07.2014 Helsinki kaikkienrotujen näyttely

(11 malamuuttia)

tuomari Morten Matthes, Tanska

Zadun Bandit Queen "Halti" NUO ERI/1


21.07.2014 Pentusivua päivitetty. Kiss on astutettu. Pentuja odotetaan syntyväksi viikolle 37. Pentuvarauksia otetaan vastaan.

Lisätty uusia kuvia Hertalle, Casperille ja Luckylle. Lisätty myös uusi video Röllistä ja Luckysta.


19.07.2014 Tampere pentunäyttely

(1 malamuutti)

tuomari Riitta Lahtovaara

Diwa PEK1


19.07.2014 Mäntsälä kaikkienrotujen näyttely

(19 malamuuttia)

tuomari Primoz Peer, Slovenia

Zadun The Dominator "Hilla" NUO ERI/2


01.07.2014 Zadun Quiet Charmer "Maxi" on uusinta silmäpeilattu terveeksi.


06.07.2014 Karjaa kaikkienrotujen näyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Zidy Munsterhielm-Ehnberg

Diwa PEK1


22.06.2014 Päivitetty Röllille hieno muotovalio kuva. :)

Päivitetty myös Länkkäri pentueen pojille uudet kuvat sekä Winter pentueen Lukalle ja Aidalle.


14.06.2014 Pöytyä kaikkienrotujen näyttely

(10 malamuuttia)

tuomari Soile Bister

Rölli KÄY ERI/1 SA PU1 SERT ROP & FI MVA!!!

Diwa PEK1


08.06.2014 Lahti ryhmänäyttely

(12 malamuuttia)

tuomari Kirsi Honkanen

Zadun Bandit Queen "Halti" NUO ERI/1


08.06.2014 Lisätty pari uutta kuvaa Luckylle sekä Luckyn isälle Lennille joka piipahti meillä tällä viikolla.


07.06.2014 Päivitetty aika monelle kasvatille pentuesivuille uusia kuvia sekä meidän iki-ihanalle Robinille myös.


29.05.2014 Lisätty kevään näyttelykäynneiltä arvosteluja koirien sivuille.

Lisätty myös uusia kuva Diwalle, Casperille ja Cowboy pentueen Roudalle.

Kasvatteja on käynyt taas terveystarkastuksissa. Zadun The Thunderheart "Soniq" A/A lonkat 0/0 kyynerpäät ja terveet silmät. Zadun Dakota Lil "Ronja" ja siskolikka Zadun Outlaw Gold "Kuura" terveet silmät.


25.05.2014 Tuuri kaikkien rotujen näyttely

(5 malamuuttia)

tuomari Reino Korpela

Zadun Jesse James "Routa" JUN EH/1


24.05.2014 Kemiönsaari ryhmänäyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Erja Nummi

Rölli KÄY ERI/1 SA PU1 SERT ROP

Kiss KÄY EH/1


24.05.2014 Zadun Bandit Queen "Halti" Tokossa 150 pist. ALO2


18.05.2014 Rauma kaikkienrotujen näyttely

(7 malamuuttia)

tuomari Tsistjakova Lessi, Venäjä

Donna AVO EH/1

Casper JUN H

Zadun Bandit Queen "Halti" NUO EVA (ei voitu arvostella ontumisen vuoksi)


12.05.2014 Paljastettu kesän pentue suunnitelma. :)

Lisätty uusia kuvia Röllille, Kissille ja Winter-pentueelle.


03.05.2014 Tampere KV-näyttely

(13 malamuuttia)

tuomari Derek Smith

Kiss KÄY ERI/1 SA PN3 Vara-Sert

Rölli KÄY ERI/1 SA PU1 SERT CACIB VSP


01.05.2014 Lahti ryhmänäyttely

(13 malamuuttia)

Tuomari Graeme Missen, Australia

Kiss KÄY EH/1

Rölli KÄY EH/2


26.04.2014 Zadun Bandit Queen "Halti" Tokossa 168,50 pist. ALO1


21.04.2014 Jouduimme jättämään hyvästit Rakkalle Daymillemme. Ikävä on.


19.04.2014 Laitila ryhmänäyttely

(3 malamuuttia)

tuomari Maija Sylgren

Casper JUN EH/1

Donna AVO EH/2


18.04.2014 Vesilahden ryhmänäyttely

(8 malamuuttia)

tuomari Juha Putkonen

Kiss KÄY ERI/1 SA PN1 SERT ROP

Rölli KÄY ERI/1


08.04.2014 Uusia terveystuloksia. Zadun Wild Sacagawea "Sulevi" lonkkatulos C/C kyynertulos 0/0 ja Zadun The Piacemaker "Pipsa" B/B lonkatulos ja 1/3 kyynertulos. Pipsan kyynertulos olikin valitettavasti ihan odotettu sillä Pipsalla todettiin kyynernivelen kasvuhäiriö (OD) jo pentuna ja kyynernivelestä on leikattu irtopala.

Lisätty uusia kuva kasvatti Pipsalle ja osalle Winter-pentueen pennuille.


09.03.2014 Taasen hienoja terveystuloksia kasvateiltamme. Zadun Wild Sacagawea "Sulevi" Silmät terveet. Rölli on PN tutkittu ei kantajaksi. Näin ollen poika onkin sitten valmis jalostuskäyttöön. Rölliä annetaankin muiden vanhempien urostemme tapaan jalostukseen terveille tutkituille nartuille.

Kasvattimme Zadun Kiss of Fate "Manta" on jälleen saanut hienoja tuloksia. Tällä kertaa kuormanvetokokeesta 2 x KVK1. Lauantain tulos oli 5,08 x omapaino ja sunnuntain 10,53 x omapaino. Kokeet pidettiin Mikkelissä ja tuomarina toimi Mari Korhonen ja ylituomarina Raija Härkönen.

Uusia kuvia lisätty Luckylle, Casperille, Kissille ja Winter-pentueelle.


15.02.2014 Jälleen hienoja terveystuloksia kasvateillemme

Hertta silmät terveet. Kasvattimme Zadun Kiss Of Fate "Manta" ja Zadun Montana Desperado "Mosku" silmät terveet. Rölli ja Kiss molemmille upeasti A/A lonkka- ja 0/0 kyynertulos.


05.02.2014 Kasvattimme Zadun Kiss Of Life "Muru" on käynyt terveystarkastuksessa saaden tulokset lonkat A/A ja kyynerpäät 0/0.

Lisätty uusi kuva kasvatillemme Mantalle sekä Lukalle ja Pyrylle.

1 tyttöpentu olisi vailla sitä omaa rakastavaa kotia. Lisäksi olemme päättäneet sijoittaa alunperin itselle jättämämme pennun joten sitä voi myöskin kysellä. Molemmat pennut ovat nyt 12 viikkkoa. Ne ovat 5 x madotettuja ja myöskin saaneet ensimmäisen rokotteen. Hope on hieman rauhallisempi pentu ja Beauty täynnä energiaa.


01.02.2014 Kiss ja Rölli kävivät Lappeenrannassa Kasarin Salpasäpinöissä rekikoirien käyttökokeessa eli REKÄssä ja saivat molemmat tuloksen REKÄ YLE3. Koe oli aikaisempia koekäyntejämme haastavampi sillä koe ajettiin lumen puutteen vuoksi järvenjäällä jossa oli näköyhteydessä myös toinen valjakko. Lisää haastetta peliin tuli meidän valjakon osalta myöskin koirien menemisellä vieraiden johtajakoirien ja vieraan kuskin kanssa kokeeseen. Yhtään ei oltu harjoiteltu yhdessä etukäteen sillä tapasimme vasta koepaikalla. Koetulokset voi käydä lukemassa koirien omilta sivuilta.


29.01.2014 Pidimme joukko silmätarkastuksen Turussa. Terveen paperit saivat Robin, Esme ja Romeo joka on jo lähes 9 v. Romeo on muuten pappa nykyiselle pentueellemme. Kasvateista terveet paperit saivat Zadun Rising Star "Elviira" ja Zadun Quantum Of Solace "Pola". Lisäksi tarkastuksessa oli Salonsydämmen Aapeli ja Aliisa jotka ovat Romeon viimeisestä pentueesta.

Sivuille on taas lisätty uusia kuvia kasvateista. Uusia kuvia löytyy R-pentueen Sikusta, Länkkäri-pentueen Ronjasta ja Honeysta, The-pentueen Wilmasta sekä Winter pentueen Hopesta, Magicista ja Beautysta.


19.01.2014 Vielä uutta kotia etsii 2 tyttöä. Magic ja Hope. Tytöt ovat nyt tasan 10 viikon ikäisiä eli juuri sopivan ikäisiä uuteen kotiin. Kannattaa katsasta pentusivu.

Lisätty uusia kuvia Röllille ja kasvateille Urholle ja Noelille.

Video sivulle on ilmestynyt myöskin kolme uutta videota koiristamme.

Olen koittanut päivittää puuttuvia näyttetuloksia. Ainakin joulukuun alkuun olen laittanut Voittaja näyttelyiden tulokset missä Halti on meitä hienosti käynyt edustamassa. Mukavaa kun on reippaita omistajia. :)

Olemme saaneet uusia terveystuloksia.

Zadun Rising Star "Elviira" B/B lonkat 0/0 kyynerpäät

Zadun Real Living Legend "Roope" C/C lonkat 0/0 kyynerpäät


18.01.2014 Turku KV-näyttely

(20 malamuuttia)

tuomari Vermeire Myriam, belgia

Donna AVO ERI/1

Rölli AVO EH/3

Zadun The Invincible "Urho" JUN EH/3


08.01.2014 Lisätty myytäville pennuille uudet kuvat.


03.01.2014 Lisätty uusia kuvia Cowboy-pentueen Roudalle ja Nalalle, The-pentueen Llamalle, Nukalle ja Soniqille, Länkkäri-pentueen Moskulle ja Haltille sekä R-pentueen Usvalle.

Lisätty uusia kuvia myös omille koirille Luckylle ja Esmelle.

Olemme saaneet hienoja uutisia Tanskasta. Kasvattimme Zadun Rebel Yell "Siku" on saanut A/A lonkka- ja 0/0 kyynertuloksen terveystutkimuksista.